0
OnePlus 8-sarjan pop-up toteutetaan online-versiona

  1. Tuomas L.
    Head of Strategy, OnePlus Europe Staff Member Apr 6, 2020

    Tuomas L. , Apr 6, 2020 :
    pop-up FORUM_FI.png Tervehdys kaikille,

    Nimeni on Tuomas, ja olen työskennellyt periksiantamattomalla Never Settle -asenteella jo yli 3 vuotta OnePlussalla, osana Euroopan tiimiä. Olen seurannut älypuhelinten kehityskulkua melkein kaksi vuosikymmentä ja vielä tänäkin päivänä olen innoissani jokaisen uuden OnePlus- puhelimen julkistuksesta. En malta odottaa mielipidettänne uusista OnePlussan puhelimista.

    Yhteisö on ollut alusta lähtien erottamaton osa OnePlussaa. Aloitimme nuorena ja sisukkaana startup-yrityksenä, jonka unelmana oli tuoda lippulaivapuhelimien haastaja mukaan teknologiateollisuuteen. Avasimme forumimme ydinyhteisömme kanssa, aloitimme Beta-ohjelman, käynnistimme The Labin ja kuuntelimme palautetta Open Ears -foorumien aikana. Nyt 6 vuotta myöhemmin, olemme hyvin lähellä uuden sukupolven OnePlus 8 Series -laitteidemme julkaisua. Yksi jännittävimmistä asioista mitä teemme julkaisujen aikaan on pop-up-tapahtumamme. Pop-upit ovat osa OnePlussan perinnettä, joissa annamme yhteisöllemme mahdollisuuden hankkia ensimmäisenä uusimmat OnePlus laitteet ja niiden oheen jännittäviä kaupanpäällisiä.

    Parhain pop-up -muistoni on OnePlus 5- puhelimen lanseerauksesta, jolloin lensin Ouluun kaikkien aikojen pohjoisimpaan pop-upiimme. Oulun tapahtumaan osallistuneet 100 ihmistä saivat olla sisätiloissa, kun taas samaan aikaan Helsingissä 300 jonottavaa ihmistä saivat niskaansa yllättävän sadekuuron. Tiimimme tyhjensi kaikki lähellä olevat kaupat ostamalla saatavilla olleet sadetakit sekä sateenvarjot auttaakseen pitämään yhteisömme kuivana heidän odottaessaan vuoroaan. Tuo tapahtuma osoitti yhteisömme joustavuuden ja vahvuuden, sekä kuinka omistautunut OnePlus-perhe on.

    Tänä vuonna vallitsevan globaalin tilanteen takia asetamme yhteisömme terveyden ja turvallisuuden etusijalle. Tulemme järjestämään hyvin erityisen online pop-up- kokemuksen, johon kaikki voivat liittyä kotoaan käsin. Pop-up- tapahtumamme käynnistyy virallisen lanseeraustapahtuman livestreamin jälkeen 14. huhtikuuta. En voi paljastaa liikaa juuri nyt, joten seuraa tällä viikolla sosiaalisen median kanaviamme. Muistathan katsoa livestreamin sillä jotain yllättävää saattaa olla luvassa lähetyksen lopussa.

    Emme malta OnePlus-tiimini kanssa odottaa jännittävän online pop-upin järjestämistä teille 14. huhtikuuta, heti lanseeraustapahtuman jälkeen. Kerro meille alla mikä on sinun suosikki pop-up -muistosi!

    Never Settle,


    Tuomas
     
    Last edited: Apr 6, 2020

    #1