0
Seuraavaksi OnePlus-kopteri?

  1. nuuka
    Froyo Mar 31, 2015

    nuuka , Mar 31, 2015 :
    OnePlus on julkaissut mielenkiintoisen kiusoitteluvideon. Videon alla on teksti: "Feeling adventurous? The DR-1 is flying to our store next month." Tekstistä voisi päätellä, että kyseessä olisi kopteri: videon kommenteissa on pohdittu, että DR1 = DR-ONE = drone. Lisäksi lentää-verbi voisi viitata myös kopteriin. Omasta mielestäni videolla näkyy pyöriviä potkureita. En tiedä, viittaako "next month" huhtikuuhun, kun kuukausikin tässä jo vaihtuu, enkä tiedä, miltä aikavyöhykkeeltä viesti on lähetetty.

    Onkohan OnePlussalta tulossa siis hinta-laatusuhteltaan hyvä radio-ohjattava kopteri? Mitä luultavimmin se olisi neliroottorinen. Esimerkiksi kiinalaisen DJI:n Phantom ja Phantom 2 -kopterit ovat melko suosittuja ja hinnaltaan tavallisten ihmisten saatavilla, joten luulen, että OnePlussalla täytyisi olla jokin keino, jolla erottua niistä. Esimerkiksi pidempi lentoaika, halvempi hinta, parempi kamera tai muotoilu voisivat olla sellaisia.
     

    #1
  2. suojis666
    Eclair Mar 31, 2015

    suojis666 , Mar 31, 2015 :
    Olisin toivonut jotain yleishyödyllisempää, tietysti tuollekin on ostajakuntansa mutta aika pieneksi se jää. Itse voisin ostaa vaikka tabletin tai jotain sitä luokkaa.
     

    #2
  3. Evoluxione
    Ice Cream Sandwich Mar 31, 2015

    Evoluxione , Mar 31, 2015 :
    Veikkaan aprillipilaksi. Jos on **** niin aika hyvät valmistelut ovat tehneet sille.
     

    #3
    Pablo09 likes this.
  4. nuuka
    Froyo Mar 31, 2015

    nuuka , Mar 31, 2015 :
    Ai niin, huomennahan on aprillipäivä :D koko ajan ajattelin, että se ei ole vielä pitkään aikaan. Mutta voihan se tosiaan olla aprillipila.
     

    #4
  5. Valokuvaaja
    Honeycomb Mar 31, 2015

    Valokuvaaja , Mar 31, 2015 :
    Mun mielestä toi tuotteen "nimi" on jo liian ilmeinen ollakseen totta. Vaikuttaa enemmän siltä että yrittävät johtaa tahallaan harhaan ja herättää kysymyksiä. Vähän hassua että jos OnePlus yrittäisi lisätä myyntiä jollain kopterilla.
     

    #5
  6. nuuka
    Froyo Mar 31, 2015

    nuuka , Mar 31, 2015 :
    Itsekin mietin sitä, että miksi kännykkäfirma tekisi koptereita, mutta ajattelin sen kuitenkin olevan mahdollista, nyt kun ne ovat yleistyneet niin paljon. Voi sentään, yleensä en tällaisiin piloihin lankea :)
     

    #6
  7. Evoluxione
    Ice Cream Sandwich Apr 1, 2015

    Evoluxione , Apr 1, 2015 :
    Ei tuo kopteri mikään mahdottomuus tietenkään ole. Oneplus on monesti sanonut että eivät ole vain puhelinvalmistaja vaan teknologia firma.
     

    #7
  8. nuuka
    Froyo Apr 1, 2015

    nuuka , Apr 1, 2015 :
    No niin, kyllä sieltä kopteri tuli: https://oneplus.net/fi/gamechanger ;) itsellä on Banggoodista ostettu Cheerson CX-10 -merkkinen kopteri, joka on värejä lukuun ottamatta samannäköinen, eikä siinä myöskään ole tuollaista jalustaa ja potkurisuojia. OnePlussan versio on joitakin euroja kalliimpi, toimituskuluista en tiedä.
     
    Last edited: Apr 1, 2015

    #8
  9. Valokuvaaja
    Honeycomb Apr 1, 2015

    Valokuvaaja , Apr 1, 2015 :
    Olisko kuitenkin aprillipila :p Muuten toi olisi julkaistu jonain muuna päivänä tässä kuussa. Hauska kuitenkin ja aika paljon vaivaa nähty tuota varten.
     

    #9
  10. nuuka
    Froyo Apr 1, 2015

    nuuka , Apr 1, 2015 :
    Onhan se toki aprillipila, kun tuolla sivullakin toivotetaan hyvää aprillipäivää :)
     

    #10
  11. Zeik
    Donut Apr 1, 2015


    #11
  12. sampy
    Honeycomb Apr 1, 2015

    sampy , Apr 1, 2015 :
    Se on aprillipila, jonka voi oikeasti ostaa. Rajoitettu erä tosin. On niin veikeä vehje ja hyvä läppä että pitänee tilata!
     

    #12
  13. walt0
    Gingerbread Apr 1, 2015

    walt0 , Apr 1, 2015 :
    Juuri näillä eväillä itsekin tuon aamulla tilasin.
     

    #13
    sampy likes this.
  14. sampy
    Honeycomb Apr 1, 2015


    #14
    walt0 likes this.
  15. nuuka
    Froyo Apr 1, 2015

    nuuka , Apr 1, 2015 :
    Kannattaa tilata Banggoodista CX-10:n varapotkureita (luulisi niiden sopivan tähän OnePlussankin kopteriin); niitä nimittäin kuluu, jos sisällä lentelee, kun törmäilee seiniin ja huonekaluihin. Kestävä tuo muuten on, itsellä tosin virtakytkimessä on alkanut ilmetä vähän kosketushäiriötä välillä. Ulkona ärsyttävintä on se, että kun kantama loppuu, kopteri tippuu. Sitä on sitten jostain pellolta kiva etsiä.
     

    #15
    sampy likes this.
  16. sampy
    Honeycomb Apr 1, 2015

    sampy , Apr 1, 2015 :
    Kiitoksia vinkistä! Onko tuollaista muuten vaikea lentää?
     

    #16
  17. nuuka
    Froyo Apr 1, 2015

    nuuka , Apr 1, 2015 :
    Aluksi oli hankalaa korkeuden säätämisen kanssa, eikä kopteria millään meinannut saada pysymään oikealla korkeudella. Kaasua täytyy lentäessä säätää, sillä paikallaan leijailessa sitä tarvitaan vähemmän kuin liikkeessä. Vähän aikaa kun harjoittelee, alkaa se kuitenkin sujumaan hyvin. Potkureita kun vaihtaa, pitää muistaa laittaa tilalle samanlainen, ettei pistä vääränmallista potkuria moottoriin, sillä silloin se puhaltelee väärään suuntaan.
     

    #17
  18. TaCe87
    Cupcake Apr 1, 2015

    TaCe87 , Apr 1, 2015 :
    Pistin kanssa tilaukseen! Sen verran veikeä laite.
    Saa nähdä tuleeko käytettyä..
    Voiko ajaa ulkona?
     

    #18
  19. nuuka
    Froyo Apr 1, 2015

    nuuka , Apr 1, 2015 :
    Ulkona pystyy ainakin tyynellä säällä lentämään, mutta esim. Cheersonin vastaavalla pystyy pienessä tuulessakin lentämään, kun pistää nopeimman lentotilan päälle. Siinä on kolme lentotilaa. Tässä DR-1:ssä on ilmeisesti kaksi ("Dual flight mode settings allow the DR-1 to seamlessly adapt to your skill level mid-flight"). Luultavasti nopeimmalla pystyy lentämään pienessä tuulessa, riippuen sen nopeudesta. Kantama joitakin kymmeniä metrejä. Kauempana lentäessä päivällä voi olla hankala nähdä, mikä on etupuoli, vaikka ledit ovatkin eri väriset nokassa ja perässä (ainakin Cheersonissa). Ohjainta ei kannata kätkeä käsiin, jotta signaali kantaa paremmin.
     

    #19
  20. Smuvaan
    Froyo Apr 1, 2015

    Smuvaan , Apr 1, 2015 :
    Olihan se pakko itsekin pistää tilaukseen, että saa kissoja kiusata :p
     

    #20